Karma

Loquat, Bermudalaisten lempihedelmä

Mä rupesin joskus reilu vuosi sitten miettimään karmaa. Ehkä, jos haluan jotain hyvää tapahtuvan mulle, ehkä mun pitäisi tehdä jotain hyvää! Joten rupesin miettimään että voisin varmaan tehdä jotain vapaaehtoistöitä.

Toisaalta, jos asiaa miettii enemmän, taitaa mulla silti olla aika hyvä karma. Mulla on (aina) töitä, koti, perhe, maailman ihanin siskontyttö ja hyviä ystäviä, jopa ympäri maapalloa! Mutta ajatus joka tapauksessa kyti, yli vuoden, ja siksi päätin että ensi syksyllä lähden vapaaehtoistyöhön Etelä-Amerikkaan.

En ole toki minnekään vielä hakenut, enkä aiokaan vielä pariin kuukauteen, mutta vanhalla tutulla itsevarmuudella tässä mennään ;-) Olen periaatteessa ’90-luvun loppupuolen jälkeen saanut jokaisen työpaikan jota olen hakenut, joten en usko että syksyn suunnitelmiakaan mikään estää.

En tiedä onko kaikella tarkoitus, vai uskonko että jos asiat menee hyvin, ja niin kuin haluan, niin uskon että näin oli tarkoitus. Jää nähtäväksi , onko työpaikka, jonka juuri sain Ruotsista, juuri se joka mun pitikin, vai olisiko mun silti pitänyt mennä sinne länsirannikolle, josta myös tarjottiin töitä, ja josta ensisijassa töitä hain.

Olin myös päättänyt että asun nyt nämä 6kk Tukholmassa ”pääsairaalan” asuntolassa, vajaan tunnin työmatkan päässä (kävely, bussi, juna, bussi), koska se on ”helpompaa” kuin se että on joko 1-2 kämppistä, tai oma kämppä, minne pitäisi raahata Suomesta puoli omaisuutta mukaan. Myös se, että asuntolasta on vain n 15 min metromatka Tukholman keskustaan, oli houkuttelevaa.

Asuin asuntolassa ensimmäiset 5kk kun viimeksi olin töissä siellä minne nyt menen, ja se menetteli. Juuri ja juuri (mut kyllä se tän Bermudan asuntolan silti voittaa!). Mutta eilen sain sähköpostin ”uudelta” työkaverilta, joka oli järjestänyt mulle kalustetun yksiön 5 min kävelymatkan päästä bussilta, joka ajaa n 20 min sairaalalle! Eli, onko kaikella tällä joku tarkoitus, vai onko se vain sattumaa?

Viimeiset puolitoista viikkoa olen ollut aika innoissani täältä lähdöstä. ”Been there, done that”. Kun päätin lähteä tuntui päätös oikealta. Ja on se edelleen. Mutta nyt viimeisinä päivinä olen ruvennut miettimään taas kaikkea ihanaa mitä jään kaipaamaan. Saarihan on joka tapauksessa ihana. Täällä jäi todella paljon kokematta, esim ne valaat!

Ystävistä puhumattakaan. Vain 2,5kk aikana olen saanut pari unohtumattoman ihanaa ystävää! Eilen Trish oli pyytänyt mut ja Teresan (ja Teresan kaverin Miken, joka on täällä lomalla) päivälliselle taloon, jossa hän on kolme viikkoa talovahtina.



Pari minuuttia ennen ruokailua mun puhelin soi. Trish sanoi että se on varmaan Craig, kutsu sekin syömään. Ja se oli Craig. Se sano että ”et ole sun huoneessa”. Sanoin että ”en niin, ootko sä mun huoneessa?” Craig sanoi että ei, mutta kysy missä mä oon. Kerroin, ja käskin sen ja Danin tulla syömään (Craig ja Dan on suurin piirtein AINA yhdessä, kuten myös nyt). Ei mennyt kun noin 5 min kun he jo olivat pihassa.



Yllättäen illasta tuli taas todella mahtava ja viiniä tuli juotua muutama pullo!



Jään todellakin kaipaamaan Trishiä ja Teresaa, myös Dania ja Craigiä, mutta eniten tietenkin tyttöjä, tuntuu käsittämättömältä että me ei olla tunnettu edes 3kk, kun tuntuu että me voidaan puhua ihan mistä vain, ja tiedetään lähes kaikki toisistamme. Kai se on niin että vaikeat ajat yhdistää ;-) Dan ja Craig lähti aikaisemmin Craigin skootterilla (Craig ei juonut), Mike meni ”nukkumaan”, ja me tytöt juteltiin ”henkeviä” noin tunnin ajan.

Sitten kävelin (sairaalan lahjoittaman*) taskulampun kanssa (katuvalaistuksellista tietä pitkin) kotiin, ja tuli melkein hiki kun oli neule päällä. Kotona huomasin että klo 23 oli vielä 23 astetta lämmintä, kun parina edellisenä yönä oli ollut vain n 17-18 astetta!

*En muista olenko kertonut, mutta kun oltiin oltu täällä vajaa viikko, me oltiin tuon ”new hire koordinatorin” juttusilla, ja saatiin sairaalan logolla varustetut kassit. Kassista löytyi ”stressipallo”, sekä sairaalan logolla varustetut sateenvarjo ja taskulamppu. Ihan kiva lahja! Vaikka kassi ja pallo ei lähde mukaan Suomeen…



Tänän me käytiin Shavonnen kanssa Bermuda Underwater Exploration Institutissa. Se on vähän niin kuin museo ja tiedekeskus. Se oli ihan mielenkiintoinen, siellä oli Bermudaan liittyvää merenkulun historiaa, aarteita joita on löytynyt uponneista laivoista ja valtava simpukkakokoelma.