Tuesday, December 29, 2009

Hyvää Uutta Vuotta!





Nyt on jo kaksi viikkoa lumisessa ja kylmässä Suomessa takana, ja luulisi jo jet-lagin helpottaneen, mutta ei, eilenkin olin ihan poikki koko päivän. Menin nukkumaan n klo 21, heräsin klo 01 ja sen jälkeen torkuin klo 05 asti, jolloin päätin nousta… Mulla on siis ollut todella paljon ongelmia nukkumisen suhteen, mutta on kyllä ollut aika kiiruistakin, joten ehkä nyt kun on vähän rauhoittunut, niin pääsisi siihen nukkumisenkin rytmiin!

Lento Suomeen meni kivasti, katselin taas koko lennon ajan tv-sarjoja ja yhden elokuvan siltä pieneltä ruudultani. Taidan ensi syksynäkin lentää sinne Etelä-Amerikkaan Finnairilla New Yorkin kautta, vaikka vähän kalliimpi olisikin, käy tuo lento niin kivuttomasti.

Seuraavat pari yötä valvoin pääasiassa, kuten päivätkin, ja perjantaina lähdin aamulla mummille ja myöhemmin kaverille (jonne tuli myös kaverin sisko ja ”lanko”, sekä ihana Pertti-koira) glögille, saunomaan ja iltaa viettämään, ja hauska ilta meillä olikin!

Lauantaina olikin vuorossa 22h pikkujouluristeily Baltic Princessillä, minne yllättäen pääsinkin mukaan =) Se olikin jo kolmas risteily tänä vuonna, kun sitä ennen en ole ollut risteilyllä varmaan viiteen vuoteen!





Risteily oli todella hauska, varsinkin kun laivalla esiintyi Scandinavian Hunksit. Vaan, aika tavallisilta suomipojilta ne näytti, yksi tumma mies onneksi tarjosi silmänruokaa ;-)





Sitten olinkin maanantaista tiistaihin käymässä mun toisen kummitytön perheen luona, puolentoista tunnin junamatkan päässä. käytiin myös vähän shoppailemassa, vihdoin pääsikin taas ostelemaan halvalla parin kuukauden kiskurihintojen jälkeen ;-)

Jouluaaton vietimmekin ensi kertaa siskoni luona, koska 14kk siskontytön nukkumisten takia olisi kaikki helpompaa heillä. Ihan vielä tyttö ei oikein arvostanut lahjoja, pakettinarut ja pahvilaatikot oli leluja kiinnostavimpia (ja varsinkin niitä pehmeitä paketteja kiinnostavimpia), ensi jouluna taitaakin olla jo eri meininki! Erittäin kiltti tyttö on kyllä ollut, lahjamäärästä päätellen!




Tuon punaisen mekon on mun kummitäti joskus aikoinaan tehnyt mulle!



Nyt olen sitten kissavahtina kaverin luona joka on kaksi viikkoa Brasiliassa. Pariin päivään en aio tehdä muuta kuin levätä, nauttia yksinolosta (erittäin hellyydenkipeän Osku-kissan seurassa) ja yrittää päästä takaisin rytmiin!



Oikein mukavaa uutta vuotta kaikille!

2 comments:

  1. Hyvää Uutta Vuotta myös Sinulle!
    -SatuSanna

    ReplyDelete
  2. Olipa mukava kuulla uutisiasi!

    Oikein hyvaa uutta vuotta sinulle!

    ReplyDelete