Jouluksi kotiin!

Nyt se on sitten päätetty! Palailen maitojunalla kotiin jouluun mennessä! Nyt kun päätös on tehty, tuntuu se oikealta ja helpotuksen tunne on valtava!

Perjantaina meidän leikkausosaston ”opetushoitaja” tuli juttelemaan mun kanssa. Hän kyseli miten menee ja ajattelin olla rehellinen ja sanoin etten ole varma onko tämä oikea työpaikka minulle. Hän sanoi että on harmi jos lähde, mutta päätös on mun oma. Hän myös sanoi että jonkin verran hoitajia (vuoden, parin aikana ainakin kaksi englantilaista ja yksi amerikkalainen) on lähtenyt 3kk koeajan aikana.

Ei mennyt kauan tuosta juttelusta, kun ”ylihoitajan” (Program manager for the surgical program) sihteeri soitti ja sanoi että mun pitää mennä tapaamaan ”ylihoitajaa” klo 14.30 (eli n 4h myöhemmin). Nopeaa toimintaa… Trish on yrittänyt saada aikaa ”ylihoitajalle” koko viikon, mutta sai ajan vasta ensi tiistaille.

”Ylihoitaja” on reilusti päälle viisikymppinen Bermudalainen joka asui pari vuosikymmentä Englannissa ja on asunut täällä sen jälkeen parikymmentä vuotta. Ensiksi hän jutteli vähän niitä sun näitä, ihan asiaan kuulumattomia juttujakin, ja lopulta palasi asiaan.

Hän sanoi että mulla on ollut osastonhoitajan (irlantilainen, joka on ollut täällä varman parikymmentä vuotta) kanssa väliarvio. ”Ei ole”, sanoin. ”Kyllä on” hän sanoi. ”Olinko itse silloin paikalla” kysyin häneltä. ”Kyllä” hän vastasi. Silloin muistin että reilu viikko sitten osastonhoitaja oli kysynyt voinko käydä hänen huoneessaan ja hän halusi kysyä kuulumisia. En todellakaan tajunnut että se oli ollut väliarvio! Kysyin myöhemmin Trishiltä ja Teresalta, olivatko he tienneet että heidän tapaamisensa osastonhoitajan kanssa oli ollut väliarvio, ja he olivat yhtä ällikällä lyötyjä… Sekin varmaan kertonee jotain tästä paikasta! Joka tapauksessa ”ylihoitaja” oli kadottanut mun arviointikaavakkeen…

”Ylihoitaja” sanoi että on ihan mun oma päätös jos haluan lähteä, mutta että jos on onneton töissä on parempi lähteä, ettei se tartu muihin työntekijöihin. Hän halusi minun ajattelevan asiaa viikonlopun yli ja että ensi viikolla hänen sihteeri soittaa ja antaa mulle ajan ”ylihoitajan” tapaamiselle, ja silloin mun on annettava päätös (ja mä kun olin ajatellut sinnitellä tammikuun puoleenväliin). No, parempi näin.

Sitten hän kyseli syitä miksi haluaisin lähteä. Otin esiin vihkoni, johon olin listannut plussia ja miinuksia, ja kerroin samat syyt, jotka olin myös kertonut ”opetushoitajalle” kun meillä oli tapaaminen reilu viikko sitten. ”Ylihoitaja” selaili joitain mun papereita samaan aikaan, ei edes vaikuttanut kauhean kiinnostuneelta. Esitti kyllä joitain kysymyksiä, sitten hän keskeytti mut ja sanoi että nuo on vain tekosyitä, vaikka siis kaikki oli syitä miksi en viihdy töissä (mm aseptiikka, siisteys, peittely materiaalit, peittelyt, kamojen tuhlaus, kirurgien käyttäytyminen, pukukaappien puute jne. Kerron näistä syistä enemmän myöhemmässä postauksessa). Hän käski minun miettiä viikonlopun yli, mikä on OIKEA syy!!! Jos mulla oli vielä ennen tapaamista pieni epävarmuus siitä, haluanko todellakin lähteä, niin se ainakin hävisi tuon tapaamisen myötä!

Illalla oli yhden amerikkalaisen hoitajan, Andrean, läksiäiset meidän asuntolassa, mutta meidän yläpuolella olevassa kerroksessa. Juttelin siellä monien kanssa, ja monet oli samaa mieltä ettei osastonhoitaja ja ”ylihoitaja” vaikuta kauhean kiinnostuneilta tekemään asioitten muuttamiseksi mitään.

Täällä on vähän sama meininki kuin Saudeissa, halutaan enemmän paikallisia ihmisiä töihin, ja varsinkin korkeisiin toimiin. Periaatteessahan se on ihan hyvä idea, mutta käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos joku paikallinen, joka on ainakin näennäisesti yhtä pätevä kuin sinä, haluaa sun työpaikan, menetät sen. Tiedän parikin ihmistä täällä jotka ovat joutuneet vaihtamaan osastoa sen takia. Se myös tarkoittaa sitä että korkeassa toimessa voi olla joku, joka ei kykene/jaksa/viitsi hoitaa asioita parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Bermudalla on karibialainen mentaliteetti, asiat toimivat täällä välillä tuskastuttavan hitaasti. Eilen meinasi mennä hermot kaupassa kun oli vähän kiire (juhlimaan!) ja edellinen asiakas sekä myyjä olivat melkein koomisen hitaita, ihan kuin olisivat olleet huumeissa tai jotain, mitä siis eivät varmaankaan olleet!



Eiliset juhlat olivat taas ihan huippubileet! Puoli iltaa laulettiin taas karaokea, aluksi jotkut lauloi yksin, mutta pian lauluista tuli ryhmälauluja, ja suurin piirtein kaikki lauloi. Töistä oli aika paljon porukkaa, oli kiva nähdä joitakin ihmisiä ensimmäistä kertaa töitten ulkopuolella. Sosiaalielämää ja bileitä jään ehdottomasti kaipaamaan. Mutta, ei kyllä näinkään voi loputtomasti elää, tänäänkin on yhden heräämöhoitajan läksiäiset, hänen kolmantensa (oltiin niissä toisissa joskus kk sitten, siellä missä tanssin salsaa ensimmäistä kertaa!). Elikkä, luultavasti taas todella hauskat juhlat tiedossa.


"Total eclipse of the heart" taisi olla suosituin laulu!

Eilinen ilta oli lämmin, mutta tuulinen. Jossain vaiheessa iltaa seisoin parvekkeella, T-paidassa, ja katselin sairaalaa. Toisaalta on kyllä haikea olo lähteä, saari on niin upea, ilmasto sopivampi ja olen saanut todella mahtavia kavereita.

Kun nyt olen näitä asioita miettinyt niin mietin miksi tällä kertaa en pysty sisulla kärvistelemään, kun se on ennenkin onnistunut. Ensimmäinen vuosi jonka vietin Saudeissa 2001-2002 oli todella vaikea, työ oli huonoin ja rankin mikä mulla koskaan on ollut, mutta päätin olla siellä koko vuoden. Mutta ehkä se on osasyy. Päätin sen jälkeen etten koskaan enää aio olla työpaikassa jossa olen niin onneton. Toinen syy voi myös olla se, että kaipaan siskontyttöäni ihan mielettömästi, haluan ehdottomasti olla enemmän osana hänen elämäänsä. Eli, haluan olla niin lähellä että voin silloin tällöin käydä edes viikonloppuisin käymässä, enkä vaan lomilla kerran, kaksi vuodessa. Olen siis sen suhteen tehnyt jo suunnitelmia, mutta niistä myöhemmin enemmän. Suomeen en joka tapauksessa jää asumaan, se on kyllä lähes varmaa.